Pieni tarina välittämisestä...

Hyvää Uutta Vuotta ihmiset!

Joulu meni ja vuosi 2014 saatettiin onnellisesti päätökseen. Kauheasti on ajatuksia ja postattavaa, mutta mun on aloitettava palaamalla vielä hieman jouluun. 

Haluan jakaa kanssasi sen hetken, jolloin minun sydämeeni syttyi joulu...sen hetken, mikä liikutti minua enemmän kuin mikään muu tänä jouluna...


Oli aaton aatto ja mä olin lähdössä kauppaan hakemaan vielä viimeisiä ruokajuttuja. Törmäsin tossa pihalla samassa kerroksessa asuvaan iäkkääseen herraan. Välillä hänen kanssaan aina tällä tarvoin törmäillään ja usein sana kaksi vaihdetaan säästä tai muusta. Viime vuoden syksyllä hän menetti vaimonsa ja muistan silloin joulun alla käyneeni koskettavan keskustelun hänen kanssaan. Tässä herrassa on jotain niin liikuttavaa...hänen silmissään ja koko olemuksessaan. Viimeisenä äitienpäivänä ennen hänen vaimonsa poismenoa näin ikkunasta miten hän oli käynyt jossain poimimassa kimpun valkovuokkoja rakkaalle vaimolleen.

No, mutta takaisin aaton aattoon...Törmäsin siis häneen tuossa kujalla...minä menossa kauppaan, hän tulossa hautausmaalta. Kävimme erittäin koskettavan keskustelun siitä, miten joulu on herkkää aikaa mutta hän on tavallaan tottunut osaansa..miten tytär tulisi joulun jälkeen pohjoisesta häntä katsomaan..miten hautausmaallakäynti on tärkeää, mutta sen kynttilän voi sytyttää koska vaan ja missä vaan jos ei hautuumaalle pääse...
Siinä jutellessamme kuulin yhtäkkiä itseni sanovan "Saanko minä halata sinua?". 
Ja siinä me halattiin ja toivoteltiin rauhaisat joulut ennen kuin jatkoin matkaani.

Mä en ole mikään naapuruston hyvänhengen luoja enkä se, kuka soittelisi seinänaapurin ovikelloa lainatakseen sokeria...Nyt kuitenkin siitä lähtiessäni tiesin välittömästi mitä haluan tehdä... Ostin kaupasta kauniin jouluisen lahjapussin ja sinne pullon glögiä ja suklaarasian. Kotona pakkasin mukaan vielä niitä aikaisemmin ylistämiäni keksejä joiden reseptiä en vielä tänne ehtinyt laittaa. Olin ajatellut keksit veljelleni, mutta nyt ne vaihtoivat lennossa omistajaa...Tämä ihana naapurini ei varmana ole pitkään aikaan saanut mitään itseleivottua herkkua...

Sinne minä sitten painuin..naapurini oven taakse soittamaan ovikelloa.
Hieman hämmentyneenä hän avasi oven.
"Anteeksi että sinua tällä tavalla vielä häiritsen, mutta minulle tuli niin lämmin olo jutellessamme tuossa ulkona, että minä halusin muistaa sinua tällaisella pienellä lahjalla" sanoin.
"Voi mitä sinä...tuossahan on aivan liikaa...Kyllä sinä olet ihana ihminen kun tällä tavalla tällaista vanhaa miestä muistat" sanoi hän... Ja taas me halattiin... Ja mä leijuin metrin ilmassa koko päivän...ja mun sydämeeni oli tullut joulu. Tästä joulussa on kysymys...välittämisestä..siitä että laittaa hyvää kiertämään..

En edes ajatellut että tämä tarina enää tästä jatkuisi. 
Olin joulunpyhät pois kotoa ja kotiuduin vasta lauantai-iltana. 
Ale-mainosten seasta löysin taitetun, kirjoituskoneella kirjoitetun kirjeen... (hei voi ihanuus...kuka enää tänä päivänä omistaa kirjoituskonetta...<3 )

"Hyvää Uutta Vuotta 2015

Sinulle naapuri, josta en tiedä edes etunimeä ja vielä kerran sydämellinen kiitos ihanasta yllätyksestä juuri joulun edellä. Olin luullut ettei jouluenkeleitä enää ole, mutta onhan niitä ainakin yksi minun kohdalleni. Olet ilmeisesti sisäistänyt tämän nykyisen tietoiskun "Lupa välittää". Olen kokenut tämän aitona hyvän tahdon eleenä, koska sinulla ei tähän ollut mitään selitettävää syytä.
Vieläkin, onnea ja menestystä tulevalle vuodelle ja kaikkea hyvää elämääsi."


Lopussa oli hänen käsinkirjoittamansa allekirjoitus...


...ehkä tämä pieni joulutarina sai sinutkin liikuttumaan ja miettimään, miten pienillä teoilla on joskus suuri merkitys <3

Kynttilän hehkussa...

Ihana shoppailupäivä takana...

Olo on juuri sellainen kun tässä kohtaa kuuluu ollakin..
-vatsa täynnä hyvää ruokaa (tottakai syömässä pitää ostosreissun päätteeksi käydä, ettei vallan näänny pois), jaloissa tuntuu kävely...kynttilät sytytetty, sohvalla viltin alla, kupillinen glögiä vieressä bloggailen täällä menemään...
Sunnuntaiangstista ei tietoakaan! (siis se on se maanantaimörkö mikä alkaa kiusaamaan jo sunnuntaina..mulla ainakin kovin usein.)


Mitään villiä Visat vinkuu ja naapurit ovat kateellisia-ostosreissua ei ollut tarkoituskaan tehdä. 
Tänä vuonna meinaan selvitä hyvinkin pienin lahjaostoin...less is more- meiningillä. Rakastan lahjojen antamista ja on ihanaa löytää sellaisia juttuja mistä tietää jonkun tietyn ihmisen todella pitävän. Sen takia hieman on vaikeaa koettaa pitäytyä lahja per pää ajatuksessa. Nyt on kuitenkin koitettava karsia menoista jotta saisi rahaa säästöön. Olen nimittäin lähdössä helmikuun alussa risteilemään läntiselle Karibialle ja vaikka se toteutetaankin kokoamalla koko reissu erillisistä palasista (siis lennot, risteily ja hotellit Miamissa kaikki erikseen eikä matkatoimiston kautta) niin kyllä sen eteen säästämään joutuu.

Takaisin ostosreissuun...Tapahtuuko teille muille koskaan sitä että menee etsimään lahjaa toiselle ja hyllyt suorastaan pursuavat kivoja juttuja itselle? Mulle tuntuu aina käyvän niin. Nyt sain suht hyvin vastustettua kaikkia herätekutsuhuutoja, mutta niitä pakollisia ostoja, kuten se ripsari, oli muutamia.

Käväistiin Turussa hämeenkadulla sijaitsevassa sisustusliike Sellofaanissa. Kaikkien ihanuuksien keskeltä löysin lahjaksi valokuvakehykset, mitkä sopivat lahjan saajan tyyliin täydellisesti. Sieltä tarttui omaan haaviin ihana korkea kynttiläjalka. Olen tuollaisesta haaveillut jo kauan ja nyt kun jokunen aika sitten ostin olohuoneeseen pitkän senkin, niin vihdoin kynttiläjalalle on myös paikka.

Sokokselta oli ihan pakko ostaa kaneli-appelsiinikahvia... voi Fazerina mikä tuoksu! Musta on tullut niin vanha, etten enää kestä juoda kahvia illalla menettämättä yöuniani...siksi en vielä osaa sanoa onko maku yhtä hyvä kuin tuoksu. Huomenna makustellaan paremmin!

...Nyt mä nautin mun kynttilöistä...

                                          Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle!
 

 

Tyhjä kanvas

Hei ihanaa...
Sydän on todellakin onnesta sykkyrällään...
Mulla on uusi blogi...ikioma turvallinen pesä mun ajatuksille ja aarteille...


Voi miten olenkaan bloggaamista kaivannut..."esikoisestani", Omaa aikaa-blogista, tuntuu olevan valovuosia aikaa...sen vaaleanpunaisista parfyymipulloista, kasvonaamiopostauksista ja koekeittiössämme räjähtää-postauksista. Pienellä haikeudella jätän sen taakseni ja kutkuttelevalla jännityksellä itsekin katson, minkälaiseksi Sydän Sykkyrällään muotoutuu....

Sen voin luvata, että vaikka ihmisenä olenkin hurjasti kasvanut sitten Omaa aikaa-blogin, niin samalla avoimella, kepeällä (juu ei aina, todellakaan!) ja elämänläheisellä otteella edelleen jatketaan.
Uskoisin, että täältä tullaan löytämään edelleen perus liibalaaban lisäksi myös niitä ruoka-, käsityö-, matkailu-, terveys-, kauneus-, ja sisustusjuttuja. Kaikkea kivaa...suoraan sydämestä!

Hah, pitäisköhän tähän loppuun heittää yksi kriisi ettei liian siirappiseksi mene...

-Ainahan mulla joku kriisi on päällään, vaikka sitten pienempikin *nauraa*
Nooh...mullahan on jo useamman vuoden ollut ripsienpidennykset ja niihin olen todellakin jäänyt koukkuun. 
Well, viimeaikoina ne on vähän heikonpuoleisesti pysyneet ja monasti olen seuraavaan huoltoon kömpinyt muutaman ripsikarvan varassa...
Tänään katselin kauhulla aamulla kun mulla kirjaimellisesti oli ne kaksi karvaa vasemmassa öögassa ja oikeassa niukin naukin kymmenen. Juu ei kaunista...vielä kun yks niistä sojottaa itään ja toinen länteen..Kalenterista kurkkasin, että seuraavaan huoltoon ois sellainen pari viikkoa aikaa ja huomenna pitäis jo lähteä rakkaan ystävän kanssa jouluostoksille. ÖÖÖöööööyyyy NÖÖöööyyyyy...No Can Do! 
Mulla ei sitten ollut muuta vaihtoehtoa kun kaivaa öljy esiin ja poistaa ne viimeisetkin haivenet. 
Nyt on sitten niin alaston olo...kai mulla jokunen omakin ripsi siellä kasvaa jos oikein tarkkaan katsoo. Ripsarilla olisin senkin asian varmistanut, mutta arvaa vaan löytyykö multa ainuttakaan ripsaria kun ei ole vuosiin tarvinnut. 
Voin kertoa, että huominen shoppailureissu alkaa Cittarin kemppariosastolta *nauraa ja nyökkää vimmatusti*  -Lóreal -because I´m so fu**king worth it now!

...kaiken keskellä...itseasiassa kauheen vapautunut olo...Kyllä ne ripset siitä kasvaa. Ihanaa kun saa kunnolla hingata kasvoja pestessä ja laittaa meikkiä tai rajauksia ilman et ripset ropisee poskille! Taidan siis pitää niistä ainakin muutaman kuukauden tauon...matkaan asti...mutta se onkin jo sitten toinen tarina.

Ihanaa itsenäisyyspäivän iltaa kaikille!